Olen pitkään miettinyt miksi on niin vaikea tehdä asioita, jotka tietää olevan itselleen hyväksi. Ja nimenomaan erityisesti esimerkiksi sellaiset tavat, kuten liikunnalliset toiminnat tai ruokavalio. Uskon, että kaikilla on jonkinlainen kokemus paremmista ruokailutottumuksista tai miltä tuntuu, kun tekee kävelylenkin luonnossa. Täytyy olla hullu, jos kiistelee niiden kokonaisvaltaisesta hyödystä.

Miksi kuitenkin niin usein valitsemme ruokkia vain mieltämme, kun meidän pitäisi ruokkia kehoamme?

Onko kyse vain jostain opitusta vai emmekö osaa tulkita kehon tarpeita?

Olen elämäni aikana kokeillut hyvin monenlaisia asioita itseni hyvinvointia ajatellen ja vain harva on tullut jäädäkseen. Eihän tarkoitus tietenkään ole se, että meillä on koko ajan todella monta erilaista asiaa mukana elämässämme. Jokaisen on hyvä löytää itselle ne omaan tilanteeseen ja omalle keholle sopivat jutut. Mutta sellaiset asiat, jotka vie sinua eteenpäin omassa fyysisessä ja psyykkisessä terveydessä, miksi luovumme niistä niin helposti?

Kehomme tuntuu olevan meidän viimeinen huomiomme kohde, vaikka se on meidän ”kotimme”. Sen vuoksi mielemme on hallinnassa ja huutelemassa kaikenlaisia asioita. Ilman kehoamme, olemme jotain muuta – hyvinkin erilaista. Siksi kuitenkin laiminlyömme tätä kallisarvoista asiaa jatkuvasti. Nostan itse käteni pitkälle ilmaan kysyttäessä kuka syyllistyy tähän.

Miksi sairastumme ja kärsimme monenlaisista vaivoista? Olemme oppineet vastaamaan ensisijaisesti mielemme tarpeeseen kehon tarpeiden sijaan.

Kuinka monen keho on huutanut apua toimintamme vuoksi? Kaikki esille tulevat sairastelut flunssaa myöten ovat jo kehon voimakkaampia avunhuutoja, kun kaikki muut viestit ovat jääneet huomiotta.

Opittuja toimintamalleja ja niiden laatueroja

Mielen tarpeet ovat pullollaan opittuja toimintamalleja. Kuinka vahingollista ne sitten keholle ovat, riippuu siitä minkälaisia tapoja olet oppinut tallentamaan automaattiasetuksiin.

Itse olen lapsuudesta lähtien oppinut siihen, että kun on paha mieli, kipeä, onnistunut jossain ym. mennään syömään ravintolaan, ostetaan herkkuja. Monta jo itsessään hyvääkin asiaa ja tunnelmaa buustataan vielä herkuilla. Puhumattakaan huonoa fiilistä, jota niillä taas yritetään parantaa. Ja erityisesti nämä palkkiot ovat koostuneet hyvin teollisista sokeri- tai suolapitoisista eväistä, jotka ovat ravintoarvoltaan aika köyhiä.

Miksi epäterveellinen ruoka on muodostunut meille palkkioksi tai lääkkeeksi? Miksi ei opeteta kuuntelemaan kehon viestejä ja oteta niitä tosissaan ja mietitä miten voisi ensisijaisesti täyttää kehon tarpeet, mutta myös mielenkin?

Itse kuulun niihin ihmisiin, jotka ovat persoja herkuille. Jotka ovat kyynärpäitä myöten karkkien, kakkujen, jäätelön parissa. Tämä johtuu vaikeudesta ylläpitää jonkin paremman valinnan jatkumoa ja ihan tutkittua koukuttumista tietyn tyyppisiin ruokiin. Koukuttava vaikutus ja opitut tiedostomattomatkin toimintamallit eivät ole aivan helppo yhdistelmä. Onhan minulla mennyt koko tähänastinen elämä jo pelkästään tiettyjen toimintakaavojen muuttamiseen.

Oppimme tällaisessa toiminnassa on kulkenut jo pitkään sukupolvelta toiselle. Ajattelen, että ruoka ylipäätään on sellainen, millä yritetään pitää, varsinkin ennen niin kiellettyjä, tunteita piilossa. Yritetään hillitä niitä. Asioiden käsittelyn ja puhumisen tilalla on ruoka ja herkut. Etenkin herkuilla voidaan näyttää tunteita, pyytää anteeksi, kiittää, tukahduttaa tunteita. Jostain syystä ravinnosta on tullutkin meidän kommunikointiväline ja tunteiden säätelijä.

Sukupolvia taaksepäin on myös ollut aivan todella erilainen tilanne ravinnon saamiseksi, saatika hyvin monipuolisen ja ravinteikkaan ravinnon, mikä nykyään on jopa itsestäänselvyys. Siltikin parempien valintojen tekeminen oikeasti kattavasta valikoimasta on haastavaa näiden opittujen tapojen vuoksi. Ja erityisesti mieli tykkää toistaa vanhoja jo automatisoituja keloja.

Laajempi asioiden ja kaavojen tiedostaminen ja ymmärtäminen auttaa tekemään muutoksia sekä pysymään niissä.

Ravinto kuuluu ihmisen perustarpeisiin ja se on kehon hyvinvoinnin ja elossa pysymisen edellytyksiä. Lyhyt nautinto mielen ruokkimisesta, vaikka jollain ravintoköyhällä herkulla jatkuvasti, vie pois kokonaisvaltaisemman kokemuksen keholle hyväksi olevasta ravinnosta, josta lopulta myös mielikin hyötyy.

Vaaditaan tietoisuutta pystyä reagoimaan ja tunnistamaan minkä tarpeisiin olen vastaamassa valinnoillani. Valitessani jatkossa syötävää, pysähdyn kuuntelemaan, ”kuka” oikein on eniten äänessä ja onko taas käsillä tilanne, jossa kehon tarpeet ovat jäämässä mielen jalkoihin?