
Minulla on ollut kumma tapa yrittää uudestaan ja uudestaan samalla kaavalla asioita, mitkä ei ole tuottaneet ennenkään mitään toisenlaista tulosta. Uskon, että tämä on aika yleinen ongelma.
Usein vaaditaan toistuvuutta ja toisinaan pakkopysähdyksiä, jotta jokin kaava voi muuttua. Koen esimerkiksi masennuksen pitkäkestoiseksi tunnetilan jumiutumiseksi, elämän jumiutumiseksi.
Jokainenhan elää elämäänsä omien taitojen mukaan eikä lopulta kukaan ulkopuolinen voi auttaa ellei itse koe tarvitsevansa apua.
Itse olen myös hyvin jääräpäisesti suorittanut elämääni tiettyjen periaatteiden ja uskomustenkin mukaan, jotka ovat estäneet asioiden ja toimintatyylieni muuttumisen. Omalla kohdalla tarvittiin pakkopysähdys. Aika monen kohdalla tarvitaan.
Sen ei tarvitsisi kuitenkaan mennä niin. Asioihin voi puuttua aiemminkin, ennaltaehkäisemiseksikin sitä kutsutaan. Se tarvitsee kaverikseen tietoisuutta ja tilanteiden tarkastelua sekä huomioimista tässä hetkessä myös pidempi ajanjaksokin huomioiden.
Kyllähän se erityisesti ongelmien toistuvuus sai itsenikin havahtumaan siihen, että ”taas tätä samaa” ja ehkä kysymään ”miksi” saamatta siihen kuitenkaan mitään vastausta.
Yksi suurimpia käänteentekeviä asioita elämässäni ja etenkin kaavojen muuttamisessa on ollut oman vastuun ja oman vaikuttamiskyvyn tajuaminen. Se, että pystynkin ehkä itse saamaan asioihin muutosta. Minulla onkin joku osa tilanteisiin ja kuinka ne menevät. Silloin pystyn niihin myös tietoisestikin vaikuttamaan.
Usein se kaatuu siihen tiedon tai taidon puutteeseen ja itsellä siihen lisäksi hyvin voimakas yksin ja itse pärjäämisen ajatus. Lopulta senkin ymmärsi ääritilanteessa, mikä oli jo sellaista haastavuustasoa ettei yksin pärjääminen ollut mahdollisuus.
Mitä tehdä, kun on jumissa?

Ihanteellisin tilanne ihmisellä olisi hoitaa ja huoltaa itseään koko ajan, ennaltaehkäisevästi. Opitut tavat vain ovat todella tiukassa tiedostamattomassa mielessämme. Ne ovat niitä, jotka putkahtavat esiin ajatuksetta täysin automaattisesti. Ensimmäinen askel onkin tulla tietoiseksi siitä, mitkä ovat ne ajatukset tai toimintatavat, jotka liittyvät asioihin, mitkä haluaisi olevan toisin.
Sen jälkeen täytyisi hyvin johdonmukaisesti alkaa tekemään toisin. Se tarkoittaa alkuun toiminnan keskeyttämistä, jolloin pystyy tietoisesti miettimään ja päättämään, miten lähteekin tekemään. Tai ajatukset, stop. Minkälainen rulla alkoi pyörimäänkään pään sisällä? Ajattele, vaikka päin vastoin.
Olen kirjoittanut vihkoon ylös eri tilanteita, mitkä ovat ehkä olleet minulle haastavia yleensä tai jossa en ole ollut tyytyväinen omaan käytökseen jne. Sitten kirjoittanut ylös miten se tilanne olisi mahdollisesti voinut mennä toisella tavalla, jos itse olisin ehkä suhtautunut siihen eri tavalla tai sanonut, toiminut erilain. Ja konkreettisesti kirjoittanut ylös oman uuden toiminta- tai ajatustavan vastaavien tilanteiden varalle, jotka koen olevan parempia. Tällä tavoin on eri tilanteissa helpompi pysähdyksen jälkeen alkaa tietoisesti toimia eri tavalla ja katsoa mitä tapahtuu.
Ihmisenä olo on jatkuvaa opiskelua ja harjoittelua. Emme ole valmiita syntyessämme, emme valmiita tullessamme aikuisiksi. Se toiminta- tai ajatusmalli, minkä olemme oppineet, ei välttämättä automaattisesti ole hyvä tai auta meitä saavuttamaan asioita, joita haluamme.
Omalla kohdalla hyvin olennaista on ollut myös ulkoapäin tuleva apu. Olen puhunut, pyytänyt apua, lukenut kirjoja, katsonut luentoja ym ym. Olen repinyt joka puolelta erilaisista asioista ja lähteistä apua siihen, että saan tehtyä muutoksia omaan elämääni. Sen se on vaatinut ja se lähtee liikkeelle yhdestä asiasta. Ehkä yhdestä blogikirjoituksesta. Sen jälkeen tulee päätös.
Tee päätös, jonka sanot itsellesi ääneen. Kirjoita se ylös, mitä vaan. Siitä eteenpäin ei ole luvassa täydellistä toimintaa ja täydellisiä onnistumisia, vaan harjoittelua, harjoittelua ja vielä kerran harjoittelua. Epäonnistumisia, onnistumisia.
Se, mistä sitä apua sitten kannattaa hakea, on ihmiset ja asiat, mitkä edustavat niitä asioita, joita haluat elämääsi. Ota oppi sellaiselta, joka elää ja on niitä asioita, joita haluat elämääsi. Tämä on todella tärkeä asia, joka auttaa valitsemaan oikeat työkalut.
Automaattiasetukset eivät vie meiltä niin paljon energiaa, kuin se, että tietoisesti alamme muuttamaan toimintaamme. Se vie hurjasti energiaa, joka usein estää sen tapahtumasta. Mutta se helpottaa kyllä. Joskus ei jaksaisi toimia toisin. Ja niin tuleekin varmasti käymään, mutta sitten on mietittävä ja otettava keinoja käyttöön, jotka antavat myös lisää energiaa.
Menin pitkään todella aikaisin nukkumaan, jotta sain riittävästi unta. Olen kiinnittänyt huomiota siihen, mitä syön ja että söisin säännöllisesti. Olen joogannut tai liikkunut jollain tavalla päivittäin. Jokainen ihminen on kuitenkin erilainen ja jokainen päivä on erilainen. Tärkeää onkin koko ajan kuunnella itseä, kuunnella kehoa, mitä se kaipaa mikäkin hetki.
Meillä on tapana tehdä muutoksia vasta sitten, kun on todellinen pakko. Kun tunnemme riittävästi kipua. Parempi aika on kuitenkin NYT, jotta ei tarvitse kärsiä niin paljon.
Kun tekee päätöksen muuttaa asioita, oikeanlainen apu löytyy kyllä. Täytyy vain alkaa toimimaan.