Vuosia sitten jälleen kerran rypiessäni huonoissa fiiliksissä liittyen jollain tavalla tyytymättömyyteen parisuhteessa, joka sai minut usein jumiutumaan tiettyihin ajatuksiin pääsemättä pois hyvin alkaneesta kierteestä, tulin keskustelleeksi veljeni kanssa. Hän antoi yhden parhaista neuvoistaan: ”Mitä tekisit nyt, jos rakastaisit itseäsi?” Sen kysymyksen avulla voi selvittää miten lisätä rakkautta itseä kohtaan ja sitä myöten saada lisääntymään se omassa elämässä ylipäätään.

Käytännössä se tarkoitti itsensä kuuntelua siitä, mitä haluaisit tehdä. Ne pienet hetket, kun tulee esimerkiksi tunne siitä, että olisipa mukava käydä kävelyllä, lukea kirja, istua sohvalla teekupin äärellä, mikä vain spontaani ajatus, mikä olisi jotain hyvää tekevää itseään kohtaan.

Kuinka monella tällaisia tulee mieleen ja ne lopulta jäävät ”pitäisi-ajatuksiksi”, joille ei tehdä mitään? Ajatuksiahan tulee ja menee eikä niihin kaikkiin olekaan tarkoitus tarttua. Tarkoitus onkin poimia sieltä ne, jotka kertoo siitä toiminnasta, joka osoittaa rakkauden itseään kohtaan.

Aiemmin kuvatut erittäin yksinkertaiset asiat ovat usein sellaisia, joita esimerkiksi kehosi tai mielesi kaipaa juuri sillä hetkellä. Niiden toteuttaminen antaa itselle viestin, että tuleekin kuulluksi eikä ignooratuksi.

Kuinka usein, vaikka aamulla ulos katsoessasi ja ilmaa nuuhkiessa tulee fiilis, että olisi mukava käydä piristävällä kävelyllä. Tiedät sillä sekunilla kuinka hyvää se tekisi, mutta valitset somen selaamisen kahvikupin kera tai ehkä jonkun muun, mikä on jotain kaavamaista yleistä matalampaa fiilistäkin ylläpitävää. Mitä vain, mikä estää tekemästä jotain vielä parempaa.

Millainen fiilis tulee itselle siitä, kun joku toinen ihminen ei kuuntele? Ei noteeraa? Entäpä, kun teet saman itse itsellesi?

Alussa mainitsemassani tilanteessa olin ajatus- ja tunnekierteessä jossain parisuhdeasiassa eli käytännössä taas syvällä toisen elämässä. Veljeni kysymys sopii palauttajaksi omaan elämään. Sillä jossain muualla, kuin omassa elämässä eläminen on myös välinpitämättömyyttä ja rakkaudettomuutta itseä kohtaan. (Siitä voit lukea enemmän tästä.)

Olen monia kertoja palannut kysymyksen äärelle, etenkin vaikeana hetkinä tai päivinä ja olen keskeyttänyt siivouksen, somen selaamisen, toistavat huonot ajatukset tms. Ja siirtynyt kahvikupin ääreen ulos, käynyt uimassa tai kävelyllä, meditoinut, mitä ikinä on sillä hetkellä noussut kysymyksen avulla mieleeni. Joka ikinen kerta olen päässyt pois huonosta fiiliksestä ja jokainen kerta on lisännyt rakkautta itseäni kohtaan.

Minun rakkaudellista tekoa itselleni ei ole jätetty noteeraamatta, olen kuunnellut syvimpiä sen hetkisiä tarpeitani. Mikä olisikaan suurempi rakkauden osoitus itselle, kun välittämisen osoittaminen kuuntelemalla ja huomioimalla. Kehomme yrittää joka tapauksessa viestittää jatkuvasti meille asioita, minkä toteutus ylläpitäisi jotain hyvää. Hyvää oloa, terveyttä jne. Olisiko aika kuunnella ja lisätä sitä, mistä on tärkeintä aloittaa. Rakkaus itseä kohtaan.