Tulin pohtineeksi tarkemmin syyttelyn maailmaa ja lähinnä kuinka kipeältä se tuntuukaan, kun sormi osoittaakin itseä kohti. Usein ne ovat tilanteita, missä ajatuksetta aivan suvereenisti tulisi syytettyä toista, koska se on hetkellisesti se vähemmän kipeä tie.

Paljon on tullut törmättyä tilanteisiin, missä olen ollut lähdössä johonkin, esim. kauppaan. Ja se lähtö on ollut riippuvainen toisesta ihmisestä, joko lasten kaitsemiseen tai autoon liittyen. Itsellä on mielessä jokin aikataulu, milloin olin ajatellut olevani tietyssä paikassa ja on jotenkin käsittämättömällä tavalla tulkinnut toisen osapuolen puheista tai toimista, että ne myös tukevat omaa suunnitelmaa. Sitten kun kello tikittää, eikä auton nokkaa näy, alkaa kärsimättömyys nousta pintaan. Ehkä kiukkukin.

Sitten jotenkin tajuaa, että hetkonen. Enhän ole missään vaiheessa sanonut tarkempaa suunnitelmaa ääneen. Ajatuksiani ei pysty siis vieläkään lukemaan? Lopputuloksena en ehdikään sinne, minne ajattelin ja voin syyttää siitä vain itseäni. Sellainen kiukku ja ärsytys on melkoisen vaikea niellä.

Esimerkkejä on varmasti monenlaisia, mutta aika monessa eri tilanteessa syyttäessä muita, löytyykin ehkä puuttuvia palasia omissa toimissaan, mitkä ovat vaikuttaneet tapahtumien kulkuun. Kaikkeen omassa elämässä tapahtuvaan on itselläkin oma osuutensa, vaikka se tuntuisi kuinka kitkerältä myöntää.

Ärsytys menee kuitenkin ohi aika piankin. On lopulta helpompi käsitellä asia oman syyllisyyden kanssa sen kohdatessaan, kun että olisi mahdollisesti pidempäänkin katkeroitunut toiselle. Josta aika usein tulee lausahduksia: ”sinä et koskaan…”. Joskus sitä on niin syvällä siinä, aivan kuin muutkin eläisivät elämäänsä minun silmin ja automaattisesti kaikki ajattelemani ajatukset ja suunnitelmat tallentuisivat heidänkin kovalevyille.

Tämä kuitenkin vaatii syyllisyyden tunteen sietämistä. Kun siihen sukeltaa eikä pakene heittämällä ”kuumaa perunaa” toiselle, se ei kestä kauaa ja alta paljastuu hyvä opetus. Opetus, joka menee oikeasti perille. Esimerkin kaltaisessa tilanteessa jatkossa voin avata suuni ja kertoa suunnitelmistani sekä aikatauluista heti alkuun, jotta niiden toteutumiselle on edes hieman suurempi mahdollisuus.

Missä tahansa tilanteissa ihmisen kanssa on aina vähintäänkin kaksi henkilöä, joilla molemmilla oma osuutensa omalle vastuulle mietittäväksi ja anteeksi annettavaksi. Jos kokee tarvetta syyttää toista, voi tilanne avautua eri tavalla, kun antaa anteeksi. Vaikka vain omassa mielessä. Sen mukana tulee usein irrottautuminen, armo ja ymmärrys.

Ensi kerralla, kun tekisi mieli syyttää jotain itsensä ulkopuolella olevaa, olisikin hyvä kokeilla katsoa vielä syvemmälle itseen päin ja miettiä ketä oikeasti syyttäisi ja onko sille oikeasti perusteita.