Itsekkyys, sen todellisessa merkityksessä, on hyvä asia!

Ajattelen, mitä olen oppinut itsekkyydestä, onkin aika harhaanjohtavaa. Itsekkyys kuuluu negatiiviseksi luokiteltaviin ihmisen ominaisuuksiin. Sana ”itsekäs” käy myös vallan hyvin haukkumasanana. Etenkin, kun siihen lisää vielä jonkun muun solvausnimen. Ei sillä, että puhuisin kokemuksesta.

Kiltti, muita huomioiva, aina muut etusijalle laittava ovat olleet varmasti jo kauan hyväksyttäviä ominaisuuksia. Tällaisia ihmisiä pidetään varsin epäitsekkäinä ja sitä on jo ties kuinka kauan pidetty hyvänä asiana. Näissä kuitenkin piilee oman elämän hallinnan irvikuva ja oman itsensä kadottaminen, joka pahimmillaan johtaa katkeruuteen ja toisen elämässä elämiseen ja jopa sen sabotoimiseen.

Minulla on näitä ”epäitsekkäitä” ominaisuuksia. Kuinka helppo sellainen ihminen onkaan, joka polkee omia rajojaan, vain miellyttääkseen muita. Huonoilla toimilla olen sitten myös koittanut tehdä korjausliikkeitä ymmärtämättä edes mistä on kyse. Se miten epäitsekkyys todellisuudessa toteutuu, on rakkaudettomuus itseään kohtaan.

Onneksi tämä asia on muutoksessa. Ne ihmiset, ketkä eivät vielä ole muutoksessa mukana, nämä asiat voivat näyttää ja tuntua siltä kirotulta itsekkyydeltä, mikä on mielestäni jopa synonyymi välinpitämättömyydelle. Itsekkyys kuitenkin todellisuudessa oman itsen rakkauden kautta tuo myös rakkautta ja välittämistä muillekin, olematta tarve puuttua toisen elämään ja tekemisiin.

Jos elämämme ihmiset ja ympärillämme olevat asiat ovat heijastuksia itsestämme, emmekö voi vain aina puhua omasta puolestamme ja keskittyä itseemme? Kuulostaako itsekkäältä? Tämän tajuaminen kuitenkin johtaa mahtaviin lopputuloksiin. Oman vastuun löytäminen, mistä ei liikaa voi edes puhua. Oman itsensä löytäminen: Kuka ja millainen olen? Millainen haluan olla? Jne. Mitä minä sanon ja teen? Minä, minä ja minä. En voi puhua asioista muuten, kun oman itseni kautta. Miten minä näen ja koen. Kaikki muu tuottaa oikeasti harmia pitkällä tähtäimellä.

Mitä itsekkyys siis oikeasti on? Se on ainoa järkevä tapa olla ja elää. Se ei ole muiden ihmisten huomioimattomuutta eikä mitään negatiivista oikeasti. Ensin itse, sitten muut. Se tuo elämään aidon välittämisen myös muista ihmisistä polkematta omaa itseään. Tekemättä mitään oman itsensä kustannuksella. Itse olemme itselle tärkeimpiä ihmisiä elämässämme. Emmehän oikeasti voi sisällyttää kaikkeen tekemisiimme toisen ihmisen mahdollisia ajatuksia ja toimia. Ja jos rakastamme ja välitämme itsestämme, teemme joka tapauksessa aina hyvää.