Jokainen on varmasti kohdannut ihmisiä ja tapahtumia, jotka osuvat johonkin hermoon. Niin hyvässä kuin pahassakin. Ehkä myös kuullut joskus sanonnan: ”Niin metsä vastaa, kuin sinne huudetaan.”. Mistä tässä on kyse?

Kaikki tapaamamme ihmiset, kaikki kokemamme tilanteet ovat heijastuksia meistä itsestämme. Toinen ihminen on meidän peilimme. Sitä on taatusti vaikea hyväksyä etenkin, jos on kyseessä joku todella ärsyttävä henkilö. Joku, joka ottaa aivoon toden teolla. Kaikkein ärsyttävimmät ja ikävimmät tilanteet ovat meille meidän suurimpia opettajia. Meille annetaan niissä mahdollisuus oppia. On kuitenkin vaikea oppia, jos ei ymmärrä miksi kokee tietynlaisia asioita. Ja erityisen näkyväksi nämä tulevat toistuessaan.

Mikäli joku ihminen kohtelee sinua huonosti, se ei aina tarkoita peilinä sitä, että itse kohtelet huonosti tätä kyseistä henkilöä tai jotain toista. Se voi olla, että itse kohtelet itseäsi samankaltaisesti. Jos toisen käytöksestä sinua kohtaan tulee olo, ettei sinua arvosteta, ehket arvosta itseäsi. Ihminen vetää puoleensa asioita, mitä on. Hyvä muistaa tällaisissa kohtaamisissa se, että myös sinä heijastat tälle toiselle henkilölle häntä itseään. Tilanteita olisikin hyvä tarkastella toisinaan syvempää, vaikkei se houkuttelisikaan.

Käydessäni erään kerran asioimassa autohuollossa, koin siellä vastakkaiselta sukupuolelta hieman ivallista kommentointia ja naurua lähes kaikkeen mitä sanoin. Itse olin tilanteessa tietoinen omasta ystävällisyydestä ja asiallisuudesta, kuitenkin sain oman tulkintani mukaan kuvaamaani kohtelua. Ja sitten huom! En tiedä, mitä henkilö oikeasti ajatteli, mutta tällainen hyvin selkeä kaiku oli hänen käytöksessään minun näkökulmastani. Asia jäi tietysti harmittamaan jälkeenpäin, mutta aloin kuitenkin tarkastelemaan sitä lähemmin. Miksi vedin tuollaisen tapauksen puoleeni? Sitten tajusin, että itselläni oli olemassa valmis, hyvin stereotyyppinen ajatus päässäni siitä, kuinka nainen menee yksin autohuoltoon tuntien olonsa ”tyhmäksi reppanaksi” tietämättä autosta muuta kuin värin, näin karrikoidusti ja kuinka hänet kutakuinkin nauretaan pihalle. Vähintäänkin kohdellaan vähättelevästi ja ”tytöttelevästi.” Ja jos minulla on tällainen uskomus päässäni, saan epämukavan olon mennessäni pyytämään apua asiaan x, kun olen tottunut tekemään kaiken itse tai edes tietämään asiasta. Tietämättömyyteni esiintulo johti omassa mielessäni jo pilkalliseen ivailuun, joten ei ihme, että sain tämän kokemuksen. Tämä kyseinen henkilö heijasti vain minun omia sisäisiä ajatuksiani. Käytöksessään ei muuta henkilökohtaista hänen suunnaltaan ollut, vaan loput on hänen asiansa. Hänen käytöksensä, hänen kokemuksensa. Ei mennä siihen nyt kuitenkaan enempää.

Toinen esimerkki on esiintynyt monen monta kertaa parisuhteissa. Joka ikinen asia, mistä olen valittanut sen hetken kumppanille, on ollut minussa oleva ongelma. Minun oma ajatus itsestäni. Tai vähintään löytänyt oman osuuden tapahtumista, johon toisen käytös on sopinut palapelin tavoin. Itse ainakin marttyyrin lailla olen marmattanut siivoamatta jääneistä sotkuista tai muista tekemättömistä tehtävistä. Kun asiaa tarkastellessa kuitenkin on tullut esiin se ärsytys itseään kohtaan, kun ei ole saanut pidettyä taloa siistinä tai jaksanut/saanut aikaiseksi siivota vaikka jonkun räjähtäneen kaapin sisältöä tai sekaista makuuhuonetta omista vaatteistaan tai tavaroistaan. Vastine kyllä löytyy itsestä, jos vaan uskaltaa rehellisesti katsoa. Etenkin tässä vaiheessa suosittelen kurkkaamaan myös tekstini Minä olen uhri.

Toisen ihmisen sanomisen voi kääntää mielessään toisin päin tai syventyä sen merkitykseen ja löytää identtinen osa omasta mielestä. Olen kokenut tämän monta kertaa, edelleen kategorioituna niin hyvässä kuin pahassa. Kaikki mitä puhun jollekin toiselle ihmiselle, sanon myös itselleni.