Tämä on sinänsä aika hassu asia, kun sitä alkaa lähemmin tarkastelemaan. Tai ehkä se muuttuu varsin hullunkuriseksi siinä vaiheessa, kun lopulta ymmärtää mitä se todella tarkoittaa omassa elämässä. Se useimmiten koetaan negatiiviseksi ja siinä muodossa, missä se on minullakin alkujaan esiintynyt, onkin kovin haitallista.
Elämän hallintaan saaminen ei suinkaan ole huono asia, mutta ensin täytyisi tarkastella, mitä se elämän hallinta edes on. Mitä se käytännössä tarkoittaa?
Minulle se on tarkoittanut tähän mennessä joitain haitallisia tapoja, kuten menneisiin ja tuleviin tapahtumiin keskittyminen, aivan kuin jatkuva historian toistaminen ja sen puiminen muuttaisi jo tapahtuneita asioita. Tai tulevan pohtiminen, huolehtiminen ja erityisesti suunnittelu omalle kohdalle sekä myös muiden ihmisten kohdalle. Johonkin valmistautuminen, mitä ei välttämättä edes tapahdu. Toisten ihmisten elämän arvostelu tai yltiöpäinen neuvominen, miten jonkun kuuluisi toimia omassa elämäntilanteessaan nähden sen todella selkeästi omasta mielestä ja vielä selkeämmän ratkaisun siihen. Esimerkkejä löytyy varmasti paljon ja monen elämässä. Kaikkiin tapoihin löytyy mielessä hyviäkin selityksiä, erityisesti loogisia selityksiä. Mutta se on jotain, mihin on opittu ja mikä meille vain näyttää elämänhallinnalta tai edes sen yritykseltä. Ja usein se esiintyy pyrkimyksenä hallita muiden elämää. Ymmärrätte varmaan sen hullunkurisen osan. Mikä siinä voi enää olla loogista?
Elämää mullistavaa on, kun tajuaa, että elämän hallinta on yhtä kuin omien ajatusten hallinta. Ja oma kärsimys ei oikeasti riipu itse tapahtumista, vaan omista ajatuksista. Oikeastaan mihinkään muuhun ei voi vaikuttaa, mutta omien ajatusten ja niiden mahdollisen haitallisuuden tunnistaminen voi muuttaa kaikki elämän osa-alueet. Sitä on joskus kutsuttu myös tapahtuviin asioihin suhtautumisena. Ja se, miten suhtaudut tapahtuviin asioihin, on oleellisinta.
Minulla varmasti suurimpia tajuamisen jarruttajia on ollut todella voimakas oikeudenmukaisuuden taju. Jokin ajatus siitä, miten asiat olisivat mielestäni reiluja, oikeus tapahtuisi jne. Ja etenkin aina, kun jotain epäreilua on tapahtunut, sillä ei ole ollut mielestäni mitään tekemistä minun kanssani. Ei siis mitään tekemistä minun elämäni kanssa ja silti olen itse kokemassa ja reagoimassa siihen? Hmmh. Todellisuus onkin, että niissä tilanteissa olen ollut liian syvällä jonkun toisen elämässä, vaikkei jonkun toisen elämä ole minun asiani. Itse en ainakaan ole kovin vastaanottavainen muiden ihmisten pyrkimykselle kertoa, miten elämäni voisin suorittaa ja mitä minun pitäisi tehdä erinäisissä tilanteissa. Usein se pistää kapinavaihteen päälle ja varmasti menemään vastakkaiseen suuntaan. Tunnen sen tunteen, kun joku astuu ns. minun tontilleni. Kuitenkin koen itseni voivan neuvoa ja auttaa muita oman elämänsä valinnoissa. Neuvoa ja auttaa voi ilman, että sen tarvitsee sen jälkeen olla toisen ihmisen velvollisuus toimia niin. Jokainen tekee omat valinnat, kokee omat kokemuksensa.
Omalle kontrollin tarpeelle voi todella hienosti sokeutua, mitä enemmän panostaa muiden ihmisten elämän tarkasteluun ja analysointiin. Aivan kuin toinen ihminen olisi itselle koekaniini, kuinka elää ihanteellisesti. Kunhan vaan tekee, kuten minä sanon, koska minähän näen missä mättää ja mitä asialle voi tehdä. Se on itse asiassa todella ylimielistä, vaikka sen kuinka kietoo lähimmäisenrakkauden sisälle. Jokaisen on koettava omat kompastuksensa ja muutoksensa ihan omaan tahtiin, vaikka ongelmat olisivat kuinka yksinkertaisesti ”hoidettavissa” ulkopuolisen silmin. Elämä on todella antoisaa, kun elää omassa voimassaan ja on tilaa saada omat ahaa-elämyksensä.
